Hallitsenko omaa elämääni?

(🔔Varoitus: kirjoitus poikkeaa blogin aiheesta)

Jatkan tässä kirjoituksessa kirjettä itselleni, jossa vastaan mahdollisimman rehellisesti Hintsan hyvinvointimallin mukaisiin kysymyksiin, joista ihmisen henkinen ydin koostuu. 

Kirje itselle

 

Kirjeen aikaisemmat osat löytyvät täältä: 

1. Tiedänkö kuka olen?

2. Tiedänkö mitä haluan?

3. Hallitsenko itse omaa elämääni? 

On helppo joutua tilanteeseen, jossa huomaa, että elämä etenee omalla painollaan ja jäät itse katsomaan sitä ikäänkuin ulkopuolelta. Tämä voi tuntua ahdistavalle, koska tuntuu sille, että et saa aikaiseksi asioita, joita toivoit tai joista nuorempana uneksit. Asioita tapahtuu, mutta et ole aktiivinen ohjaaja, vaan ajaudut tilanteisiin. Elämä lipuu ohitsesi virtaavan veden lailla.

Kun olin koululainen, halusin olla teini-ikäinen. Kun olin teini, halusin olla aikuinen. Kun olin nuori aikuinen, halusin olla vakavasti otettava kypsä aikuinen ja niin edelleen. Eletään sitku-elämää, eli ajatellaan, että kun saavutan jonkin etapin, pääsen elämään vasta "täysillä". 

Olen huomannut, että monet sanovat, että nyt kun elän ruuhkavuosia, sopeudun tilanteeseen ja teen taas itselleni mieluisia asioita, kun lapset lentävät pesästä. Eletään lapsien ehdoilla, eikä niin että perhe elää kaikkien sen jäsenten ehdoilla.

Onkin tärkeä ottaa oman elämän ohjakset haltuunsa. Minulle se tarkoittaa sitä, että en halua olla passiivinen tarkkailija, vaan pohdin, millaisia tavoitteita minulla on ja olenko valmis sitoutumaan ponnistelemaan niiden eteen.

Ponnisteleminen tarkoittaa eri asioita. Joskus se tarkoittaa pysähtymistä ja keskitymistä kyseiseen hetkeen. Tämä on oikeastaan nykyään todella tärkeää, kun elämänmenosta on tullut hektistä. On kiire olla kiireinen: liikenteessä useimmat menevät ylinopeutta ja puikkelehtivat kaistalta toiselle ottaen järjettömiä riskejä.

Ponnistelu voi toisaalta tarkoittaa sitä, että teen jotain, joka ei tunnu lähtökohtaisesti miellyttävälle, mutta edesauttaa omaa päämäärääni. 

Käytännön esimerkki on vaikkapa kieltäytyä jälkiruoasta työpaikan ruokalassa. Usein jälkiruokana on jotain herkullista, mutta koska haluan pudottaa painoani, kiellän sen itseltäni. Eilen jälkiruokana oli kulhollinen jäätelöä ja olisin mielelläni syönyt palan kylmää herkkua, mutta koska olen päättänyt laihduttaa, joten en halunnut pettää tätä itselleni annettua lupausta. Tänään koen pienen onnistumisen ilon siitä, että en sortunut nautiskelemaan jälkiruoalla vaan pyrin asettamaani päämäärään sisukkaasti.

Miten hallitsen elämääni 

Yksi tapa, miten voi hallita elämäänsä on tehdä joka päivä jotain mistä pitää. Se voi olla vaikkapa pysähtyminen aamukahvilla nauttimaan kahvin mausta.

Tästä filosofiasta on kehitetty myös täyden elämän versio, Kolme hyvää asiaa -työkalu, jonka takana on tohtori Annie Moore. 

Menetelmä on lyhykäisyydessään seuraava: Tutkijat, jotka ensimmäisinä testasivat ”Kolme hyvää asiaa” -menetelmää, pyysivät tutkimukseen osallistujia kirjoittamaan joka ilta ylös kolme positiivista asiaa. He uskoivat, että harjoituksen tekeminen päivän päätteeksi ja ennen nukkumaanmenoa auttaisi osallistujia nukkumaan paremmin.

Yksinkertaisimmillaan henkilö saattaisi kirjoittaa "Nautin auringon paisteesta tänään". Kun myöhemmin palaa aikaisemmin kirjoitettuun listaan, sama muisto herättää onnellisuuden tunteen uudelleen.

Menetelmälle on tehty muunmuassa pouhelinsovelluksia, joihin näitä positiivisia ajatuksiaan voi kirjata ja selata niitä jälkikäteen. 

Luin muistaakseni LinkedIn-palvelusta vieläkin paremmasta menetelmästä. Siinä sanotaan, että onnellisen elämän salaisuus on tehdä joka päivä kolmenlaisia onnellisuutta lisääviä asioita.

1. Tee jotain, josta saat fyysistä onnellisuutta. Liiku tietoisesti. Tee vähintään 15–30 minuuttia jotain, mikä saa kehon liikkeelle ja verenkierron käyntiin. Se voi olla reipas kävely, venyttely, kuntosalitreeni tai jooga.

2. Tee jotain, josta saat älyllistä onnellisuutta. Opi tai luo jotain uutta: Haasta aivosi ja ruoki uteliaisuuttasi. Lue kirjaa, kuuntele opettavaista podcastia, opiskele uutta kieltä, soita instrumenttia musikaalisesti tai ratkaise ristikko.

3. Tee jotain, josta saat henkistä onnellisuutta. Pysähdy ja hengitä. Pyhitä 5-10 minuuttia täydelliselle läsnäololle. Tämä voi olla meditaatiota, syvään hengittämistä tai pelkkää kahvikupin ääressä istumista ilman puhelinta.  Hiljentyminen voi olla myös rukoilemista, jos olet uskonnollinen. Tämä rauhoittaa hermostoa ja selkeyttää ajatuksia. Rauhoittuminen kasvattaa kiitollisuutta, vähän kuin tuo kolmen positiivisen asian ylöskirjoittaminen.

Tämä malli sopii hyvin itselleni. Monet tekevät liikunnasta raakaa suorittamista, jossa kilpaillaan muita vastaan. Käydään lenkeillä ja juoksukilpailuissa tai pyöräillään satoja kilometrejä, joita jaetaan sosiaalisessa mediassa muiden hyväksyntää hakien.

Ajattelen, että liikkuminen pitää tehdä omaksi ilokseen ja kuunnellen omaa kehoaan. Liikunnasta pitää olla sinänsä tyytyväinen eikä sen jakamisesta saaduista tykkäyksistä.

Oma keho on ainutkertainen ja sen rääkkääminen ei ole järkevää. Pyrin pitämään itseni tointakuntoisena ja liikkua sopivasti omaan kuntotasooni nähden.

Haluan oppia joka päivä jotain uutta. Se voi olla lukemista tai videon katsomista. Seuraan eniten Youtube-videoita ihmisistä, jotka korjaavat erilaisia laitteita tai kunnostavat autoja, koneita tai rakennuksia. Toisinaan ratkaisen sudokun puhelimessani olevasta sovelluksesta ja haastavan sudokun ratkaiseminen tuottaa silkkaa mielihyvää.

Pyrin illalla rauhoittumaan sanomalla iltarukouksen. Sanomme tytön kanssa aina saman iltarukouksen ja hän onkin valittanut vaimolleni että vain isä tekee sen "oikein" kun olen ollut työmatkalla ja vaimoni on lausunut rukouksen sijastani.

 

Oma käsikirjoitukseni 

Kun eräs työkaverini täytti kolmekymmentä vuotta, pidin hänelle syntymäpäiväjuhlissa juhlapuheen.  Siinä siteerasin lukemaani Valittujen Palojen artikkelia, jossa joku sanoi viisaasti näin

Kun täytin kolmekymmentä vuotta, lakkasin murehtimasta, mitä muut ajattelevat minusta. Sen sijaan annan muiden murehtia, mitä minä ajattelen heistä.

En tiedä, muistaako työkaverini enää pitämääni puhetta, mutta juuri tämä kohta siinä jäi mieleeni. Tajusin silloin, että ihmiset käyttävät paljon aikaa murehtimiseen, vaikka samaan aikaan joku toinen murehtii ihan samaa asiaa vastakkaisesti, kuten mitä minä ajattelen hänestä.

Totuus on, että en keskimäärin ajattele ihmisiä paljonkaan. Heidän ongelmansa tai ajatuksensa eivät ole yleensä kovin kiinnostavia ja koitan kohdata tilanteet mahdollisimman neutraalisti ja mennä eteenpäin pohtimatta liikaa, miten olin onnistunut tai jätinkö mahdollisesti jollekin negatiivisen mielikuvan toiminnallani.

Perheenjäsenet ovat tähän poikkeus. Heidän asiansa koitan ottaa vakavasti ja  

Pyrin elämään elämääni siten, että voin edetä kohti omaa päämäärääni ja en koe suurta syyllisyyttä, jos en ole auttamassa äitiäni tai jotain läheistä hänen vastoinkäymisissään. Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö auttaisi jos toinen pyytää apua, mutta tarkoitan sitä, että en esimerkiksi jäänyt asumaan äitini naapuriin, kun hän tuli vanhaksi ja liikkuminen muuttui vaivalloiseksi. Muutimme Espooseen työn perässä, joka oli itselleni tärkeä etappi kehittyä ammatillisesti ja saada lisää vastuuta. Äiti joutui järjestämään tukea itselleen muuta kautta.

Koitankin välttää ihmisiä, joiden kanssa toimiminen saa minut kokemaan negatiivisia tunteita tai että jään toiselle jotain velkaa, kun olemme tehneet asioita yhdessä. Hyvältä ystävältä ei lasketa soittokertoja tai kuka maksoi viimeisen tuopin. Kun joku alkaa muistuttamaan, mitä olen hänelle velkaa, se saa hänen pisteensä laskemaan omassa arvoasteikossani. 

En tietenkään pyri hyötymään ystävistäni, vaan minulle on tärkeää, että osallistun vähintään tasavertaisesti yhdessä tehtyjen asioiden kustannuksiin. Mutta en myöskään halua joutua isommin hyväksikäytetyksi. 

Elän omien arvojen mukaan. En salli itseni tuntea oloani heikoksi kun kohtaan omat haluni ja päätökseni. Jos minun täytyy niin tehdä, niin annan itselleni aikaa pohtia päätöksiäni ja harkita niitä uudelleen. En tee muutoksia vain koska tunnen ulkoista painetta tehdä niin. Tämä poistaa jossittelun ja olisimpa tehnyt toisin -jappastelun.

Koitan tunnistaa omia toiveitani ja välttää kuulemasta kritiikkiä, jota sain lapsena kun halusin huomiota tai esitin toiveita, joita vanhempani pitivät väärinä tai kohtuuttomina. Olin heidän mukaansa huonosti käyttäytyvä ja "eihän tuollainen sovi" kun kerroin haaveilevani jostain.

Ajttalen myös negaation kautta, millainen ihminen en halua olla. Jos en halua olla ihminen, joka on ylipainoinen, huonokuntoinen ja vetelä, se tarkoittaa näiden asioiden vastakohtien eteen toimimista. Painon pudottamista, kunnosta huolehtimista ja pyrkimällä olemaan aktiivinen itselle tärkeiden asioiden suhteen. 

Loppukaneetti 

Ei ole olemassa oikeaa ja väärää tapaa elää niin kauan, kun ei vahingoita ketään, varsinkaan itseään. Eikä minun täydy enää tämän ikäisenä saada kaikille päätöksilleni hyväksyntää joltain toiselta ihmiseltä tai auktoriteetilta.

Pyrin pitämään elämäni eri osa-alueet sopivassa tasapainossa: ystävät, perhe, rakkaus ja kumppanuus, harrastukset, vapaa-aika, arki, työ, talous, luovuus ja kasvu sekä merkityksellisyyden kokeminen elämässä. Kaikkea ei tarvitse tehdä samaan aikaan. 

Merkityksellisyys ei tarkoita yleisesti itsekkyyttä, vaikka saatankin olla itsekäs siinä, että  teen itselleni tärkeitä asioita. Niihin kuuluvat myös perheenjäseneni ja heidän toivomustensa mukainen toiminta. 

Uskon, että ilo ja tytyväisyys kasvavat, kun keskityn omaan elämääni ja en vertaa itseäni muihin. Hallitsen itse elämäääni.

Elämän pohdinnoissa voin huomioida, mihin asioihin voin vaikuttaa ja mitkä asiat kuuluvat elämääni, enkä voi niitä muuttaa.  On turha kiukutella huonosta säästä. Mutta voin napata sateenvarjon mukaani ja välttää vaatteiden kastumisen.