Jaa-a, tavoitteeni on minulle vaikea aihe. Jostain syystä olen lykännyt tämän aukikirjoittamista, koska aihe tuntuu jotenkin epäselvälle.
Päätavoitteeni on saada varallisuutta "sukan varteen", etenkin tulevia eläkepäiviä varten. Realistinen tavoite on saada säästetyksi 250 000 euron sijoitusvarallisuus ja toivottavasti myös maksaa asuntolainat pois vuoteen 2038 mennessä, joka on nykyinen eläköitymisikäni.
250 000 euron sijoitusvarallisuuden korot tuottavat FIRE-laskurin perusteella noin 10 000 euroa vuodessa. Eli reilu 833 euroa kuukaudessa, mikä olisi mukava lisätulo kertyneen eläkkeen päälle.
Tarkalleen ottaen Varman työeläkepalvelun mukaan eläköitymiseni tapahtuu 1.7.2038, jolloin olen 67 vuoden ja 3 kuukauden ikäinen. Tämä edellyttää sitä, että työsuhteeni jatkuu tuonne asti ja pysyn terveenä.
Eläköitymishetkelle arvioitu eläke on 5 546 euroa kuukaudessa, joka kuullostaa paljolta, mutta on todennäköisesti ostovoimaltaan paljon nykyistä vastaavaa euromäärää vähemmän. Verojen jälkeen en voisi nykyistä kulutusta enää mitenkään ylläpitää, joten tuolloin asunnon täytyy olla velaton.
Asuntolainassa on tätä kirjoitettaessa jäljellä 108 maksutapahtumaa ja oletustahdilla viimeinen maksupiste on 20. toukokuuta 2034. Tuolloin kyllä juhlistan velattomuutta vaimoni kanssa!
![]() |
Tuossa säästöprojektio eläkeikään asti |
Säästötavoitteeni on arvioitu siten, että pystyisin säästämään säännöllisesti 350 euroa kuukaudessa ja aikaisemmin säästetty pääoma kasvaisi 7%:lla vuosittain. Jos kasvu on pienempää, sitä pitäisi kompensoida lisäsäästöillä. Mutta tuo on mielestäni hyvin realistinen tavoite. Kun asuntolaina ei enää syö pääosaa tuloista, voi muutamana viimeisenä vuotena säästää vähän isompaa kuukausimäärää.
Tytär on todennnäköisesti jo lähtenyt tai suunnittelee lähtöä omaan kotiinsa, joten tämä iso asunto (5h) laitettaneen tuolloin myyntiin ja siirrytään pienempään asuntoon. Jos asuntojen hinnat eivät heitä täydellistä häränpyllyä, voimme jäädä myynnissä voitolle ja mahdollinen erotus voidaan lisätä sijoituksiin. Arvioin, että tuo rahamäärä on realistisesti luokkaa 70 000 euroa.
Eläkeläisenä toivon, että meillä on kunnon (pikku)auto, jolla uskaltaa lähteä vähän pidemmällekin reissulle. Itse en ole koskaan autoja laittanut, vaan turvautunut merkkihuollon tarjoamaan palveluun.
Teoriassa voisin pyrkiä jouduttamaan eläköitymistä, mutta se ei tällä hetkellä tunnu erityisen merkittävälle. Olen aina pitänyt työnteosta ja saanut hyviä työkavereita ja mielenkiintoisia työtehtäviä. Lisäksi uskon, että ennen eläkkeelle siirtymistä Suomi joutuu nostamaan eläkeikää, koska meillä on vuosi vuodelta pienenevä sukupolvi elättämässä vanhempaa sukupolvea.
Vaimoni on minua nuorempi, joten hän on todennäköisesti työelämässä vielä kun jään eläkkeelle. Tuolloin haluaisin harrastaa edelleen vanhoja 8-bittisiä tietokoneita sekä paistaa maukkaita pitsoja.
Yksi motivaatio säästämiselle on pystyä tukemaan omia lapsia taloudellisesti kun heidän elämässään on merkkipäiviä tai isoja tapahtumia. Nuorena aikuisena olimme monta kertaa taloudellisesti tiukilla ja tuolloin satu lahja tuntui isolle asialle.
Oma isäni kuoli 77 vuoden ikäisenä. Hän sairasti parantumatonta syöpää, joka varmasti lyhensi hänen elämänsä lopusta monta vuotta. Isäni pikkuveli kuoli hiljattain ja hän saavutti kunnioitettavan 95 vuoden iän! Ja olisi elänyt vielä pidempäänkin, jollei olisi kaatunut ja kuollut luunmurtuman vuoksi leikkauspöydälle.
Jos itse eläisin 95-vuotiaaksi asti, niin se olisi toivottavasti aktiivista ja hyvää elämää, jossa raha ei olisi liian tiukalla ja pystyisi tekemän mielekkäitä asioita, kuten tutustumaan asioihin perusteellisesti, osallistumaan lastenlapsiensa elämään tai herkuttelemalla kulinaristisesti.
Ja olisihan se mukava jos pystyisi jättämään perikunnalle jotain jaettavaa kun oma aika lähteä on kohdalla.
Suurin haaste tämän suunnitelman toteutumisessa on se, että minun pitää pysyä työelämässä ja tienata vastaavaa tuloa kuin olen nyt ansainnut. Toinen edellytys on pysyä hengissä ja terveenä, eli panostaa omaan hyvinvointiin ja terveyden ylläpitämiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti