Monessa sijoituskirjassa neuvotaan säästämään puskurirahasto. Sen suuruudesta on monta mielipidettä. Useimmin suositus on kerryttää puskurirahastoon 1-6 kuukauden kulutusta vastaava määrä rahaa.
![]() |
DeepAi:n näkemys puskurirahastosta |
Miksi puskurirahasto?
Tämä on hyvä miettiä, ennen oman puskurirahaston kerryttämistä. Joku kerää puskuria hajonneiden kodinkoneiden korjaamisen tai uusimisen varalta tai yllättävän auton rikkoutumisen varalta.
Jos pesukone on rikki, voi suhteellisen helposti käydä pesulassa (ainakin asutuskeskuksissa), mutta siellä pyykkien peseminen tulee kallimmaksi kuin hoitaa pyykkääminen itse. Jos televisio pimenee, voi helposti olla ilman sitä muutaman viikon. Jääkaapin tai lieden hajoaminen vaikeuttaa elämää välittömästi ja jopa viikon odottaminen on hankalaa.
Toinen näkökulma on varata rahaa vakavan sairauden tai työttömyyden vuoksi. Tällaisessa tilanteessa voi olla ikävä joutua realisoimaan sijoituksiaan.
Keskimääräinen työttömyysjakso Suomessa on ollut 6 kuukautta. Yli 50-vuotiaiden keskimääräinen työttömyys kestää 1,5 vuotta. Tuo aikaväli pitää pystyä tulemaan toimeen ja jos samaan aikaan on yleinen karhumarkkina, voi olla hyvä, ettei joudu silloin realisoimaan kaikkia säästöjään. Todennäköisintä on, että työttömäksi joutuu juuri talouden alamäessä.
Työtön saa aluksi työttömyysturvaa, jonka aikana voi joutua tekemään päätöksiä, miten voi vaikuttaa omaan talouidelliseen asemaansa. Voi vaihtaa edullisempaan asumismuotoon tai myydä mahdolliset ajoneuvonsa pois.
Jos sairastuu vakavasti on hyvä, että maksuja voidaan hoitaa vaikka itse olisi estynyt. Tietysti, jos on hengenvaarassa, omat sijoitukset eivät ole silloin tärkeimpiä mietittäviä asioita. Mutta esimerkiksi tällainen iso elämänmuutos voi olla syy realisoida säästönsä, jos täytyy hankkia apuvälineitä tai siirtyä esimerkiksi tuettuun asumiseen.
Kolmas näkökulma on kerryttää käteispositiota mahdollista markkinahäiriötä varten, jolloin voi "ostaa kun veri virtaa kaduilla". Pörssiromahdukset ovat olleet historiallisesti parhaita sijoitusmahdollisuuksia.
Mitä jos puskuri on nolla
Jos haluaa sijoittaa jokaisen liikenevän euron, voi tilit olla ennen palkkapäivää käytännössä nollassa. Tällöin äkillinen pakastimen hajoaminen voi vaatia luottokortin käyttämistä. Luottokortilla saa 30-45 päivää korotonta maksuaikaa, jonka kuluessa voi miettiä, miten saa hoidettua rahoituksen kuntoon ja mistä päästä alkaa purkamaan omia sijoituksiaan.
Luottokorttilasku kannattaa maksaa tietysti ensimmäisenä pois, koska niiden korot ovat korkeat ja usein luoton laskuttamisesta peritään erilaisia maksuja, jotka kasvattavat sen kokonaiskuluja. Itse maksan aina korttiluoton kerralla pois.
En suositttele kenellekään jatkuvaa korttiluotolla tai -maksuajalla elämistä. Jos olet jo nyt käyttänyt luottoa, kannattaa se lopettaa ja siirtyä maksamaan suoraan tililtä, jotta voit tarvittaessa saada kortin tarjoaman maksuajan käyttöösi.
Koska maksukorteissa voi ilmetä häiriöitä, on hyvä olla myös käteistä sen verran, että selviää ainakin yhden kaupassakäynnin ostoksista.
Millainen puskuri minulla on
Itse olen säästänyt noin kahden kuukauden nettotulojen verran erilliselle säästötilille. Tätä tiliä en normaalisti käytä ja sillä on vähän parempi korko kuin normaalilla käyttötilillä. Sen varat on korvamerkitty odottamattomien kulujen kattamiseen.
Itse ajattelen, että luottokortti on parin kuukauden jatke puskurirahastolleni, jos puskuria täytyy jatkaa. Korteillani on yhteensä 18 000 euron luottorajat.
Käytän puskuritililtä varoja, kun jokin kodinkone pitää uusia. Meillä on uusittu viimeksi mikroaaltouuni, liesi ja tiskikone. Seuraavaksi pitää uusia sähkökiuas ja kylmälaitteet. Pyykkikone on jo 10 vuotta vanha, joten myös se pitänee uusia seuraavan 5 vuoden kuluessa.
Kun taloyhtiömme päätti asentaa jokaiselle sähköauton latausmahdollisuuden, sen saattoi maksaa kerralla tai yhtiölainalla rahoitusvastikkeessa. Rahoitusvastike on suhteellisen korkeakorkoista lainaa, joten maksoin oman osuutemme puskurivaroista. Se oli hieman vajaa 3 500 euroa kerralla, joka teki tietysti kerralla ison loven puskurirahastoon.
Suosittelen jokaiselle tekemään listauksen taloudessa olevista kodinkoneista ja milloin laitteet on hankittu. Esimerkiksi vakuutusyhtiöiltä löytää erilaisia taulukoita, kuinka kauan kyseinen laite kestää ennen ennen sen hajoamista. Näin ei tule yllätyksenä, kun joku laite rikkoutuu. Uusimisessa kannattaa kiinnittää huomiota laitteen käyttökuluihin, koska näin voi vaikuttaa omiin kiinteisiin kuluihinsa. Näistä tärkein on energiatehokkuus.
Television uusin kun vanhaan televisioon alkoi tulla vikaa. Sitä varten säästin erikseen ja seurasin tarjouksia ja uusien mallien ominaisuuksia. Usein kannattaa ostaa edellisen vuoden malli, jonka uusi malli on korvaamassa. Tällöin lähes vastaavan tuotteen voi saada huomattavalla alennuksella ja se vastaa silti yli 90-prosenttisesti uusinta mallia.
Myös meidän patjat kaipaavat uusimista, mutta koska ne huononevat tasaisesti, niiden kanssa voi sinnitellä vielä jonkin aikaa ja alkaa metsästää alennuksia.
Om myös mahdollista suojata puskurirahaston varoja inflaatiolta sijoittamalla niitä. Tällöin on tärkeää, että ne ovat helposti likvidoitavissa ilman korkeita kuluja ja että niiden arvo ei laske, eli niiden pitää olla mahdollisimman pitkälti matalariskisissä korkosijoituksissa.
Meemiosakkeet ja kryptovaluutat ovat korkeariskisiä sijoituksia ja voivat menettä jopa koko arvonsa "yhden yön aikana".
Olen ajatellut, että jos tulee pörssiromahdus, joka tarjoaa niin sanottuja blue chip -yhtiöiden osakkeita reilulla alennuksella, saatan käyttää myös silloin näitä varoja.
Blue chip -osake tarkoittaa suuren ja taloudellisesti vakaan yhtiön osaketta, jonka luottokelpoisuus on hyvä ja jota pidetään yleisesti vähemmän riskialttiina sijoituksena. Sen osakekurssin voi olettaa nousevan nopeasti, kun palataan härkämarkkinaan.
Lopuksi
Itselle sopiva puskurirahasto on olennaisen tärkeä taloudellisen turvallisuuden kannalta. Se toimii turvaverkkona odottamattomissa tilanteissa, kuten työpaikan menetyksessä, sairaudessa, auton rikkoutumisessa tai muissa yllättävissä menoissa.
Hyvä puskurirahasto on riittävän suuri (1–6 kuukauden menot), helposti saatavilla erillisellä säästötilillä ja tarkoitettu vain todellisiin hätätilanteisiin. Sen rakentaminen ja ylläpitäminen vaatii kurinalaisuutta, mutta se tuo merkittävästi mielenrauhaa ja taloudellista turvaa elämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti