Kun osakesäästötili rantautui Suomeen muutama vuosi sitten, odotukset olivat todella korkealla. Itsekin miellyin siihen ajatukseen, että nyt tästä alkaa uusi aika ja jokaisesta suomalaisesta tulee pitkäaikainen sijoittaja, kun osakesäästötili saa korkoa korolle ilmiön vauhtiin. Mutta moni kakku päältä kaunis. Nykyään kun katson omaa salkkuani ja vertailen sitä muihin vaihtoehtoihin, huomaan että tässä työkalussa on valuvikoja enemmän kuin jaksoin aluksi uskoa.
![]() |
| Osakesäästötili tarkastelussa |
Kun kuulin, että jotkut sanoivat osakessäästötiliä turhaksi, aloin kunnolla pohtimaan, mistä moinen tyytymättömyys kumpuaa.
Mikä osakesäästötili on
Osakesäästötili (OST) on suomalainen sijoitustili, jonka sisällä voi käydä kauppaa pörssiosakkeilla ilman välittömiä veroseuraamuksia. Verot maksetaan vasta, kun varoja nostetaan tililtä pois. Maksimitalletus on 100 000 euroa ja henkilöllä voi olla vain yksi tili kerrallaan. Osingot voi sijoittaa uudelleen ilman, että niistä menee heti veroa. (lähde: vero.fi)
Mielestäni suurin moka tehtiin siinä, että tilille asetettiin sadan tuhannen euron katto. Vuoteen 2024 asti, se oli vain 50 000 euroa. Ymmärrän että valtio haluaa pitää homman hallinnassa, mutta mielestäni on kummallista rajoittaa ihmisten halua säästää ja investoida omaa tulevaisuuttaan varten. Se tuntuu siltä, että joku on vetänyt viivan hiekkaan ja päättänyt, että tämän verran saat menestyä mutta et yhtään enempää.
Monilla merkittävillä sijoittajilla (joihin en itseäni laske mukaan) on suurempia suoria osakeomistuksia, kuin päätettynä rajana oleva 100 000 euroa. Kokemukseni perusteella tällainen sääntely vain lannistaa niitä, jotka oikeasti haluavat rakentaa varallisuutta pitkällä tähtäimellä.
Mitä tapahtuu kun 100 000 euron raja tulee vastaan? Osakesäästötilin 100 000 euron raja koskee vain tilille talletettavaa rahamäärää (nettotalletus), ei sijoitusten arvon kasvua. Jos sijoituksesi kasvavat yli 100 000 euron, tili jatkaa toimintaansa normaalisti, etkä joudu maksamaan veroja. Saat sijoittaa voitot verovapaasti uudelleen tilin sisällä. Näin ollen, jos OST-tilillä olevien osakkeiden arvo nousee vaikkapa 150 000 euroon, uudelleensijoittaminen on sallittua. Et vain voi lisätä sinne uusia varoja. Maksat normaalisti pääomatuloveroa (30/34 %) vasta, kun nostat varoja ulos tililtä ja teet voittoa.
Toinen asia mikä minua kismittää on se, miten rajattu tämä tili loppujen lopuksi on. Sinne saa ostaa vain suoria osakkeita, mikä sulkee pois pörssinoteeratut rahastot eli pörssissä kaupankäynnin kohteena olevat ETF-rahastot. Myös tavalliset rahastot jäivät rannalle. Jos haluan hajauttaa rahani helposti ja pienellä vaivalla koko maailman markkinoille, osakesäästötili ei ole siihen sopiva väline. Olen istunut tietokoneen ääressä ja miettinyt, miksi ihmeessä minun pitää poimia yksittäisiä firmoja jos haluaisin hyötyä osakesäästötilistä.
Jos sinulla on salkussasi suoria osakesijoituksia, niitä ei voi siirtää arvo-osuustililtä osakesäästötilille. Osakkeet pitäisi myydä ja ostaa uudelleen OST-tilille. Ja myynnistä ja ostoista pitää maksaa kuluja ja verottajakin muistaa ottaa osansa osakkeiden mahdollisista voitoista. Näin ollen osakkeiden siirto ei yleensä ole järkevää.
Sitten on tietysti tilin verotus. Vaikka OST-tilin sisällä saa myydä ja ostaa ilman välittömiä veroseuraamuksia, ulkomaiset osingot aiheuttavat harmaita hiuksia. Verottaja ja eri maiden väliset sopimukset tekevät hommasta välillä sellaista säätämistä, ettei tavallinen säästäjä pysy perässä. Olen kuullut monen sijoittajan valittavan, miten heiltä on peritty liikaa veroja ulkomailta eikä niiden takaisin saaminen ole mikään läpihuutojuttu.
Voi kestää vuosia saada takaisin ulkomailta liikaa perittyjä osinkoveroja. Nämä varat ovat pois omasta sijoitustoiminnastasi koko prosessin käsittelyn ajan.
Jokainen halukas voi avata vain yhden osakesäästötilin. Se tarkoittaa, ettet voi tehdä erilaisilla profiileilla olevia sijoitussalkkuja, joilla olisi omat osakesäästötilit. Tämäkin rajoite on tehty todennäköisesti rahalaitosten seuraamista helpottamaan, eikä asiakkaan eduksi. Verrokkina arvo-osuustilejä voi olla samalla asiakkaalla vaikka kuinka monta.
Yksi juttu mikä on jäänyt monelta huomaamatta, on hankintameno-olettama eli hankintaolettama. Tavallisen arvo-osuustilin puolella voit kymmenen vuoden omistamisen jälkeen laskea verot niin, että olet ikäänkuin ostanut osakkeet 40 prosentilla myyntihinnasta. Osakesäästötilillä tätä etua ei kuitenkaan ole olemassa. Mielestäni tämä on todella iso miinus sille kuka aikoo pitkäjänteisesti säästää hamaan tulevaisuuteen saakka.
Kokemukseni perusteella moni ei tajua, että tässä kohtaa aika ei välttämättä olekaan pelkästään ystävä. Jos hankkimasi osakkeen arvo vaikka kymmenkertaistuu, joudut maksamaan verot koko kertyneestä voitosta kun nostat rahoja ulos OST-tililtä. Se on vähän hölmöläisen hommaa odottaa vuosikymmeniä ja huomata lopussa, että verottaja nappaa isomman siivun kuin tavallisella arvo-osuustilillä. Tässä kohtaa voi sanoa, että maltti on valttia, mutta osakesäästötilin verotuksessa se saattaakin kääntyä lopulta itseäsi vastaan.
Kasvurahaston osingot sijoitetaan uudelleen, eikä niistä mene veroa, ennen kuin myyt osuudet. Näin ollen OST-tili ei tuokaan varsinaista etua verrattuna arvo-osuustilillä olevaan rahasto-osuuteen, joka uudelleensijoittaa saamansa osingot.
Olenkin tullut siihen johtopäätökseen, että OST-tili sopii parhaiten sijoittajalle, joka haluaa keinotella, eli ostaa ja myydä osakkeita aktiivisesti. Tällä argumentilla sitä ei ole markkinoitu, mutta osakesäästötilin sisällä tehtyjen voittojen verottaminen tulevaisuudessa onkin lopulta tilin ehkä paras ominaisuus. Itse en tällainen keinottelija ole, koska en spekuloi osakkeiden hinnoilla, vaan pyrin ostamaan yrityksiä (tai niiden osakkeita), joiden uskon tekevän kasvavaa liiketoimintaa.
Ruotsissa asiat on tehty paremmin
Ruotsissa heikäläinen sijoitussäästötili eli ISK toimii ilman sellaisia rajoituksia, mitkä täällä meillä ovat arkipäivää. Siellä ei ole mitään ylärajaa sille, kuinka paljon rahaa tilille saa laittaa. Meillä Suomessa taas sadan tuhannen euron katto tuntuu heti alussa vähän keinotekoiselta jarrulta.
Suurin ero on kuitenkin siinä, mitä kaikkea sinne tilille saa ostaa. Ruotsissa voit hankkia melkein mitä vain pörssistä, kuten osakkeita tai tavallisia rahastoja ja myös ETF-rahastoja eli pörssinoteerattuja rahastoja. Meillä täällä koti-Suomessa olemme jumissa vain suorissa osakkeissa. Se tuntuu minusta vähän hölmöltä, koska moni haluaisi vain helposti hajauttaa rahansa valmiisiin rahastoihin ilman sen kummempaa päänvaivaa.
Verotuskin menee Ruotsissa ihan eri tavalla kuin meillä. Meillä verottaja iskee kyntensä kertyneisiin voittoihin vasta sitten, kun nostat rahaa tililtä pois. Ruotsissa taas sijoittaja maksaa joka vuosi pienen summan veroa koko salkun arvosta, tuli voittoa tai ei. Se on erikoinen malli, joka vaatii vähän mietiskelyä, miltä sellainen itsestä tuntuisi.
Minusta vaikuttaa, että naapurissa on ymmärretty paremmin se, miten tavalliset ihmiset saadaan innostumaan sijoittamisesta ilman monimutkaista sääntelyä. Sanotaanhan sitä, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella, mutta tässä kohtaa se taitaa kyllä pitää paikkansa.
Ajattelen, että osakesäästötili jäi vähän puolitiehen. Se on kuin yrittäisi juosta maratonia märät farkut jalassa, periaatteessa mahdollista mutta turhan kankeaa. Tykkään toki siitä ajatuksesta, että sijoittamisesta puhutaan enemmän ja sijoittamisen aloittamisen kynnystä on yritetty madaltaa. Silti koen, että tälläisessä muodossa OST-tili palvelee parhaiten vain pientä osaa sijoittajista.
Jos haluan pitää asiat yksinkertaisina ja tehokkaina, olen päätellyt, että perinteinen arvo-osuustili tai tavalliset rahastot vievät lopulta pidemmän korren. Toivon todella, että päättäjät uskaltaisivat vielä remontoida tätä systeemiä, jotta se vastaisi paremmin meidän sijoittajien todellisia tarpeita.
Miten sinulla, onko sinulla osakesäästötili käytössäsi ja oletko tyytyväinen siihen? Lisää kommentti alle!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti