Listaan tässä toiveitani, joita haluan saada tehtyä elämäni aikana. Kysessä on siis bucket list eli eräänlainen uuden vuoden lupauksesta laajennettu elämänmittainen toiveiden tai haaveiden ylöskirjaaminen.
![]() |
Bucket list AI:n kuvaamana |
Monet kirjoittavat toivelistan, kun heidän elämään tulee iso elämänmuutos, joka saa pohtimaan omia elämänvalintojaan tai sairastuessaan. Tällöin joutuu miettimään, onko elänyt huonosti tai siirtänyt haluamiaan asioita toistuvasti tulevaisuuteen.
Yksi syy toivelistan kirjoittamiselle on itselleni se, että kun jonkin asian kirjoittaa auki, se muuttuu konkreettisemmaksi ja asian tavoittelua on helpompi tehdä.
Oma listani sisältää sekä tehtyjä, että tulevia tavoitteita.
Veikon toivelista / bucket list
1. Valmistu ylioppilaaksi
Tehty. Valmistuin ylioppilaaksi vuonna 1990 Pirkkalan yhteislukiosta.
2. Pääse opiskelemaan yliopistoon
Tehty. Pääsin lukion jälkeen lukemaan tietojenkäsittelyoppia Tampereen yliopistoon. Se oli minulle kakkosvaihtoehto, mutta jäin lääketietellisen tiedekunnan pääsyrajan alapuolelle ja pian huomasin, että tietojenkäsittely oli minulle paras vaihtoehto. Tajusin jo pian, että jos jatkan tällä alalla, joudun kehittämään kykyjäni koko työelämän keston. Tuo on kenties jollekulle toiselle kauhistus, mutta itselleni edellytys viihtyä työssäni.
3. Löydä hyvä kumppani
Tehty. Olen löytänyt kumppanin, jonka kanssa haluamme vanheta yhdessä.
4. Mene kihloihin/naimisiin/perusta perhe
Tehty. Nyt toista kertaa, kun ensimmäinen avioliitto kariutui.
5. Tule isäksi
Tehty. Minulla on 2 lasta ensimmäisestä liitosta ja yksi lapsi tästä avioliitosta.
6. Löydä mieleinen työpaikka
Tehty. Pääsin kesätöihin Nokia Telecommunicationille vuonna 1995 ja siitä jatkoin erilaisiin tehtäviin aina vuoteen 2014 asti, kun matkapuhelinliiketoiminta myytiin Microsoftille.
7. Matkusta lentokoneella
Tehty. Ensimmäinen lentomatkani oli Finnairin lento Vantaalta Malagaan, Espanjaan, vanhempieni kanssa hiihtolomalla vuonna 1984.
8. Käy risteilyllä Ruotsinlaivalla
Tehty. Pääsin Viking Linen laivalle ensimmäistä kertaa teini-ikäisenä kun kävimme soitto-orkesterin kanssa soittomatkalla ja matkustimme Norjaan bussilla. Sen jälkeen olen käynyt perheen ja kavereiden kanssa useamman kerran Ruotsin risteilyllä ja kolme kertaa Virossa.
9. Käy brunssilla Cheesecake factory -ravintolassa
Tehty. Kävimme vaimoni kanssa Cheesecake Factoryssä brunssilla sunnuntaina vuonna 2019 kun olimme pari viikkoa Washingtonissa, Yhdysvalloissa. Edelleen muistan, että kiireetön brunssi oli todella maukas ja yksinään niin laaja, etten jaksanut ottaa kakkua jäkiruuaksi.
10. Osta arvokello
Tehty. Ostin itselleni Omega Constellation (osittain) kultakellon vuonna 2000 ennen kuin ensimmäinen tyttäreni syntyi. Arvelin tuolloin, että "itsekkäät hankinnat" tulisivat lapsiperheessä harvinaisemmiksi ja siinä olin oikeassa.
11. Matkusta Kiinaan
Tehty. Olen käynyt Kiinassa Pekingissä kolme kartaa työmatkalla. Siellä tuli syötyä Pekingin ankaa, sammakon reisiä ja muutamia muita paikallisia eksoottisia ruokia. Ja koska yhdellä matkalla oli syntymäpäiväni, joimme hotellin hienointa teetä. Juoma oli punaista teetä, joka oli 30 vuotta vanhoista teelehdistä haudutettu ja teeseremonian suoritti hotellin virallinen koulutettu seremoniamestari.
12. Matkusta Texasiin
Tehty. Olen käynyt kolme kertaa Texasissa. Kaksi kertaa Fort Worth -nimisessä kaupungissa ja kerran Houstonissa. Kävin tutustumassa mm. Sixth Floor Museum eli JFK-museossa, mikä on tehty JFK:n salamurhan paikalle. Vierailin Southforkin ranchillä, missä TV-sarjaa Dallas kuvattiin ja jossa kuvitteellinen Ewingin suku asui. Kävin myös oikeassa rodeo-näytöksessä ja söin siellä todella hyvän hampurilaisen.
13. Matkusta Chicagoon
Tehty. Olen käynyt Chicagossa, Illinoissa kolme kertaa työmatkalla. Kävin myös Willis tower -pilvenpiirtäjässä ja sen näköalatasanteen lasilaatikossa, jota kutsutaan nimellä Skydeck. Siinä pääset kävelemään lasin päällä 412 metrin korkeudessa maan pinnalta. Ja olen käynyt kuvaamassa metallista tehtyä "papua" Millenium Parkissa. Ja olen ajanut monorail-raitiovaunulla Chicagon keskustassa katujen yläpuolella.
14. Syö erinomainen pihvi
Tehty. Olen syönyt elämäni parhaan pihvin Chicagossa olevassa pihviravintolassa nimeltä Bavette's Bar & Boeuf. Pihvi "Dry-aged bone in Ribeye" oli kallis, mutta myös hyvä. Pihviä oli kylmäkypsytetty kylmiössä vähintään 42 päivää, jos muistan oikein.
15. Vieraile Space Needle -näkötornissa, Seattlessa
Tehty. Haaste voisi olla myös voittaa korkean paikan pelko, koska näköalatasanteella on alue, jossa lattia on paksua lasia ja kävelet 160 metriä maanpinnan yläpuolella. Jotkut ihmiset eivät pystyneet yksinkertaisesti astumaan lasin päälle. Itse pystyin, vaikka kieltämättä se pelotti.
16. Työskentele Microsoftilla
Tehty. Kun olin ollut työelämässä jo jonkin aikaa, mietin, missä yrityksessä haluaisin vielä työskennellä. Microsoft oli listallani ykkösenä. Kun Microsoft osti Nokian matkapuhelinliiketoiminnan, siirrtyin Microsoftin palvelukseen ja työskentelin siellä vajaan 4 vuoden ajan.
17. Vieraile Eiffel-tornissa
Tehty. Olimme työmatkalla Pariisissa ja toisena päivänä saimme neuvottelut siihen malliin, että saatoimme käydä katsomassa nähtävyyksiä ennen paluulentoa. Kävimme kiipeämässä riemukaaren huipulle ja vierailimme Eiffel-tornilla. Tornissa ehdimme nousta vain ensimmäiselle näköalatasanteelle, kun meidän piti jo kiiruhtaa kohti lentoasemaa.
18. Lue todellinen kirjaklassikko
Tehty. Olen lukenut esimerkiksi kirjat Sinuhe Egyptiläinen, Vanhus ja meri ja tietysti JRR Tolkienin suositut kirjat mm. Taru sormusten herrasta ja Hobitti.
19. Matkusta häämatkalle
Tehty. Olimme vaimoni kanssa häämatkalla viikon Milanossa.
20. Matkusta Sveitsiin
Tehty. Kävimme Sveitsissä bussilla Milanosta, koska siellä oli verovapaa ostoskeskus, jossa myytiin vaatteita Italiaa edullisemmin. Maisemat olivat pohjois-Italiaa jylhemmät ja juusto oli erityisen hyvää.
21. Polta sikari
Tehty.
Harrastin nuorena aikuisena tupakan polttoa ja varsinkin baariin
mentäessä tuli sauhuteltua tai poltettua sikareja. Mutta päätin lopettaa
tupakanpolton 21-vuotiaana ja en ole sen jälkeen koskenut tupakkaan.
22. Hanki omakotitalo
Tehty. Muutimme omakotitaloon kun toinen vauva oli syntynyt 2000-vuoden alussa.
23. Hanki oma auto
Tehty. Ensimmäinen auto tuli hankittua kun vaimoni alkoi odottaa ensimmäistä lastamme. Tuolloin totesimme, että autolla on helpompi liikkua ja kuljettaa kauppakasseja ja lisääntyvää tavaraa mitä kasvanut perhe tarvitsi. Ensimmäinen automme oli Toyota Corolla ja ajoin sillä muistaakseni 11 vuotta.
24. Ammu ilotulitusraketteja
Tehty. Nuorena aikuisena hankimme ilotulitteita uutena vuotena ja ammuimme niitä taivalle uudenvuoden aattona. Nykyään olemme luopuneet tästä tavasta, koska se on kirjaimellisesti rahan ampumista savuna ilmaan.
25. Ui avannossa
Tehty. Olimme työporukalla suunnittelemassa Ranualla seuraavan vuoden tavoitteita ja illanviettoon kuului sauna ja avantouinti. Kirpeässä pakkassäässä avantoon käveleminen tuntui haastavalta ja varsinkin kylmä vesi, mutta saunassa lämmön tuoma raukeus oli kyllä kokemuksen arvoinen.
26. Katso tähtitaivasta pilevettömänä iltana
Tehty. Istuimme siskoni pihamaalla elokuisena yönä ja katsoimme taivaalla tuikkivia tähtiä ja mietimme, miten pieniä olemmekaan ja miten paljon avaruudessa on asioita, joita emme kunnolla ymmärrä.
27. Kalasta ja perkaa kala
Tehty.
Olen oppinut kalastamaan jo pikkunassikkana mato-ongella. Saimme
särkiä, säynäviä ja joskus ahvenia. Kalat perattiin ja syötettiin meidän
kissalle tai koiralle keitettynä.
28. Ammu oikealla aseella
Tehty. Veljeni vei minut ja isonveljeni ammuntaradalle kun olin 18-vuotias. Saimme ampua hänen haulikollaan kumpikin 10 kiekkoa. Minä en saanut yhtään rikki, mutta veljeni sai yhden. Armeijassa ja kertausharjoituksissa olen saanut ampua myös rynnäkkökiväärillä, Glock-käsiaseella, konepistoolilla, kevyellä konekiväärillä ja kevyellä singolla.
29. Tee joitain järjetöntä
Tehty.
Meillä oli teini-iässä lasikuituinen harrastejousi ja siihen nippu
metallikärkisiä nuolia. Ammuimme jousella nuolen suoraan ylöspäin
taivaalle, ja kun nuoli putosi pystysuoraan alaspäin, juoksimme kaupan
maksalaatikoille tarkoitettu styroksilaatikon kansi kädessä sen alle, ja
nappasimme nuolen kanteen pystyyn. On ihme, ettei nuoli koskaan osunut
käteen tai omaan päälakeen.
30. Aja moottoripyörällä
Tehty. Siskollani oli 600-kuutioinen Yamaha XV -matkapyörä ja sain kokeilla sillä ajamista. On minulla ollut Suzuki PV mopo teini-ikäisenä ja sain myös kokeilla ajaa kavereiden kevytmoottoripyörää nuorempana. Omaa moottoripyörää en ole kokenut tarvitsevani.
31. Matkusta Lontooseen
Tehty. Olen käynyt Lontoossa työmatkalla ja koulutuksessa. Turistimatkalla en ole kuitenkaan siellä käynyt. Olen käynyt katsomassa pakolliset turistinähtävyydet, kuten Picadilly Circus, Buckinghamin palatsi, Tower Bridge, Houses of Parliament ja Big Ben kellotorni.
32. Tutustu maailmankuuluun taiteeseen
Tehty. Milanossa kävimme katsomassa yhtä maailman kuuluisinta, Leonardio Da Vincin maalaamaa, Viimeinen ehtoollinen -maalausta. Se oli mykistävä kokemus. Näimme myös Michelangelon marmorista tehtyjä vaistoksia ja paljon muuta uskonnollista taidetta Milanon kuuluisassa Duomo-tuomiokirkossa.
33. Suorita asevelvollisuus
Tehty. Olin Tikkakoskella ilmavoimien viestikoulussa ja sain koulutuksen ilmavalvonta-aliupseeriksi. Palvelin 11 kuukautta.
34. Anna hyttysen juoda vertasi
Tehty. Olen joskus antanut hyttysen laskeutua käsivarrelle ja antanut sen vapaasti nauttia vertani ihon läpi. Idea oli testata, pystynkö hillitsemään itseni ja antaa hyttysen lentää vapaasti pois. Pystyin.
35. Käy planetaariossa ja 4D-elokuvissa
Tehty. Olen käynyt Tampereen planetaariossa katsomassa isolta kaarevalta näytöltä avaruuselokuvan. Olen myös käynyt Linnanmäen 4D-elokuvateatterissa, jossa elokuvan mukana liikutetaan katsomoa ylös ja alas, kallistetaan sitä, sekä puhalletaan ilmaa ja suihkutetaan vettä katsojien päälle sen mukaan, mitä elokuvassa näkyy.
36. Käy ruskaretkellä
Tehty. Olin yläasteella seurakunnan ruskaretkellä, jossa laskimme kanooteilla koskia pitkin kolme päivää Suomen lapissa. Lähtö ja paluu tapahtui Lotjan tuvan kautta, joka on Pirkkalan seurakunnan leirikeskus Pudasjärvellä.
37. Polje tandem-pyörällä
Tehty. Meillä oli 90-luvulla tandem-pyörä, jolla koko perhe kävi pyöräilemässä. Poljimme sillä Pirkan pyöräilyn kaverini kanssa vuonna 1988, joka oli noin 90 kilometriä. Osallistujamerkki on edelleen tallessa.
38. Aja köysiradalla
Tehty. Kävimme Kroatiassa Dubrovnikissa kesälomalla vaimoni kanssa ja nousimme Dubrovnik Cable Car -köysiradalla vanhalta kaupungilta ylös Srd Hill -vuorenrinnettä. Näköala oli mahtava Dubrovnikiin ja sen takana levittäytyvään saarisoon Adrianin merelle.
39. Kasta jalat Atlantin valtameressä
Tehty. Olen kahlannut Atlantissa Kanarian saarilla.
40. Kasta jalat Tyynessä valtameressä
Tehty. Olen käynyt kastamassa jalkani Tyynessä valtameressä Washingtonissa, USA:ssa.
41. Kasta jalat Välimeressä
Tehty. Olen kastanut jalkani Välimereen Espanjassa, Marbellassa.
42. Vieraile joulupukin pajalla
Tehty. Olen käynyt napapiirillä ja joulupukin kylässä vuonna 2018.
43. Käy opperassa
Tehty. Olen käynyt kasomassa Wolfgang Amadeus Mozartin säveltämän kaksinäytöksisen oopperan Taikahuilu Saksassa kun olimme soittomatkalla seurakunnan puhallinorkesterin kanssa. Olen myös käynyt katsomassa Shakespearen Kesäyön unelma -näytelmän Tampereen Pyynikin kesäteatterissa.
44. Perusta yritys
Tehty. Perustin oman osakeyhtiön ja pyöritin sitä vuosina 2018 ja 2019 yrittäjänä. Koska myynti ei kehittynyt asetettujen tavoitteiden mukaisesti, yritystoiminta piti ajaa konkurssiin. Silti koen, että yrittäjyys oli hyvä asia ja en kadu tuota kokemusta.
45. Käy rippikoulu ja pääse ripille
Tehty. Kävin rippikoulun 15-vuotiaana ja pääsin 1986 ripille. Olen ollut uskossa koko ikäni.
46. Hanki ajokortti
Tehty. Ajoin ajokortin lukiossa 18-vuotiaana. Suoritin C-ajokortin, joten olen sanut ajaa myös kuorma-autoa ja tyhjää linja-autoa. Pyysin ajokorttiluokan laskua kun täytin 50 vuotta, koska minun olisi pitänyt nykyisten sääntöjen puitteissa hankkia lääkärintodistus raskaan kaluston ajokyvystä joka viides vuosi. Tämä tuntui hankalalta, semminkin kun en ole ajanut reilun 30 vuoden aikana kuorma-autolla kuin yhden kerran, autokoulun jälkeen.
47. Opi uimaan
Tehty.
Tämä on suomessa aivan perustaito. Opin uimaan ensimmäisellä luokalla,
kun kävimme kesälomalla uimakoulussa. Suoritin myös 25 metrin uimamerkin
tuolloin, mutta tuo pinssi ei ole enää tallessa.
48. Pudota painoa
Tehty. Olen laihduttanut monta kertaa karppaamalla ja suurin kerralla laihduttamani määrä on ollut 15 kiloa. Paino on tullut melko nopeasti takaisin, kun olen siirtynyt normaaliin ruokavalioon ja alkanut syödä herkkuja. Nyt olisi jälleen syytä pudottaa painoa.
49. Käy hieronnassa
Tehty. Isäni oli laillistettu hieroja ja hän joskus harvoin hieroi selkääni. Kävin pari vuotta sitten hierojalla Haikon kartanossa, jossa meillä oli kahden päivän workshop ja iltaohjelmaan oli jätetty aikaa omille aktiviteeteille. Olen myös käynyt hierojalla ulkomailla, jos hotelliin on kuulunut hierontapalveluja. Kroatiassa selkäni oli 2 päivää kipeä "hieronnan" jälkeen. Se oli kammottava kokemus.
50. Ratsasta hevosella
En ole koskaan ratsastanut hevosella. Olen ollut hevoskärryissä, jota on vetänyt yksi tai kaksi hevosta. Minua kiinnostaa, miten vaikeaa on pysyä hevosen selässä ja miten hallita omaa kehoa, kuten lehmipojat, jotka matkustivat tuntikausia hevosratsailla.
51. Käy katsomassa kun avaruusraketti laukaistaan maata kiertävälle radalle
En ole koskaan nähnyt raketin laukaisua itse. Olen kuullut, että kun raketti laukaistaan, se on ikimuistoinen kokemus. Raketissa on käsittämätön voima, jolla se vie hyötykuorman pois maan kamaralta.
52. Kasta jalat Intian valtameressä
En ole koskaan ollut Intian valtamerellä. Tämä tavoite on tekemättä.
53. Matkusta Dubaihin
Dubai on mielenkiintoinen paikka, missä tiivistyy rikkaudet ja uusi ja vanha. Haluaisin käydä siellä ja nähdä sinne tehtyjä nähtävyyksiä ja käydä aavikkosafarilla.
54. Näe valas luonnossa
Olisi hienoa matkustaa jonain päivänä johonkin, missä voi nähdä valaan luonnossa.
55. Pelaa uhkapeliä holtittomasti
Haluaisin ostaa pelimerkkejä 500 eurolla ja mennä rulettipöytään ja laittaa koko potti ("all in") kerralla punaiselle värille. Toim. huom. Sitten pitää muistaa lopettaa, jos sattuisi voittamaan...
56. Risteile valtamerilaivalla ainakin kuukauden ajan
Haluaisin varata ristelymatkan, joka on riittävän pitkä ja jossa joutuu olemaan merellä pitkiä aikoja. Sukuni on käynyt meriä ja haluaisin tietää, miltä tuntuu olla pidempään merellä erilaisessa säässä.
57. Matkusta Afrikkaan
Eräs työkaverini lähti eräänä kesänä kiipeilemään Tansaniaan, Afrikan korkeimmalle vuorelle Kilimajarolle. Hän kysyi, haluaisinko lähteä mukaan, mutta keksin heti 10 tekosyytä miksi en voinut lähteä. Vähän olen jälkikäteen katunut, etten lähtenyt kyseiseen seikkailuun.
58. Pidä kädessä isoa setelitukkua
Tehty. Olen pitänyt kädessäni 90 000 markan setelinippua, jonka äitini oli tuonut työpaikalta kotiin, koska pelkäsi, että se varastetaan. Rahat käytettiin hänen töissään seuraavana päivänä, joten kovin pitkään en voinut tuota rahanippua pidellä. Asuntokaupoilla minulla on ollut shekki kädessä, joka on ollut yli 230 000 euron arvoinen, mutta shekki ei yksinkertaisesti tunnu samalle kuin käteinen.
59. Nouse palokunnan tikasautolla niin ylös, kuin kori nousee
Tehty. Olin 80-luvulla isosiskoni luona Helsingissä, kun palolaitoksella oli tutustumispäivä. Yksi ohjelmanumero oli, että halukkaita nostettiin tikasauton henkilökorissa ilmaan. Kun meidän vuoro tuli, sanoi palomestari, että koska kaikki ovat melkein aikuisia, voidaan kokeilla, kuinka korkealle kori nousee. Oli ihan hieno nähdä Helsinki yläilmoista käsin, mutta tuntui myös hienolle päästäe hjänä takaisin maan pinnalle.
60. Rakenna aikakapseli ja talleta se odottamaan löytäjää
Tekemättä. Ostetaan päivän lehti ja jotain muuta ajankohtaista, pakataan tavarat hyvin ja piilotetaan ne odottamaan löytäjäänsä. Joku kenties löytää ne vaikkapa 100 vuoden päästä ja voi ihmetellä entistä elämänmenoa.
61. Kirjoita itsellesi/lapsillesi kirje tulevaisuuteen
Tämä pitäisi tehdä aika pian. Eli kirjoitan vaikkapa 55 vuotiaana itselleni kirjeen kun jään eläkkeelle ja avaan sen eläköitymisen aikaan. Tai voisihan sitä kirjoittaa lapsilleen kirjeen, jonka voivat avata vähän vanhempana.
62. Matkusta Islantiin
Tekemättä. Olisi mielenkiintoista matkustaa Islantiin ja käydä makoilemassa kuumissa lähteissä ja käydä jeeppisafarilla jäätiköllä.
63. Tee jotain täysin epäitsekästä
Kun
mietin tätä, ajattelin, että olen varmasti tehnyt jotain
epäitsekkäästi, mutta en keksinut esimerkkiä. Joten tämä on vielä
toteuttamattomien tavoitteiden osassa.
64. Aja autolla järven jäällä niin kovaa kuin auto kulkee
Tekemättä. Järven esteetön jää lienee turvallisimpia paikkoja kokeilla, kuinka kovaa auto kulkee tai itse uskaltaa ajaa. Toinen paikka olisi ajaa Saksan autobahnalla keskikaistaa.
65. Anna lahja jollekulle ilman tietoa antajasta
Tekemättä. Tavoitteena on tehdä toiselle hyvä mieli ilman taka-ajatusta.
66. Käy pilkillä kalassa
Tehty. Kävimme entisen työnantajani kanssa pilkkimässä ja sainkin saaliiksi pienen ahvenen tuolta reissulta.
67. Syö lautasellinen ostereita
Tehty. Söimme joskus Helsinkiläisessä Fish Market -ravintolassa kalaruokaa ja alkupalaksi tilattiin erilaisia ostereita. Itse söin kuusi erilaista osteria ja päälle hörpättiin kuohuviiniä. Häämatkalla tuli myös syötyä ostereita.
68. Syö kaviaaria
Tehty. Olen joskus syönyt mustaa kaviaaria ravintolassa työmatkalla ja kokeillut sitä myös paahtoleivän päällä.
69. Käy syömässä Michelin-palkitussa ravintolassa
Mielestäni yksikään parempi ravintola, jossa olen syönyt, ei ole Michelin-tähtiä saanut. Tampereella olen käynyt Berthassa ja Huberissa, sekä tietysti Näsinneulassa ja Tiiliholvissa. Näistä oma suosikkini on Tiiliholvi. Tämä tavoite on vielä tekemättä.
70. Näe revontulet
Tehty. Parhaat Revontulet näin Tikkakoskella keskellä talviyötä vuonna 1991, kun olin vartiomassa Luonnetjärven lentokenttää. Ikimuistoinen kokemus.
71. Vieraile pohjoisella jäämerellä
Tämäkin ilmansuunta on näkemättä.
72. Vietä rentoutumisviikoloppu hotellissa ja nauti hotelliaamiainen pedissä
Tällainen miniloma on vielä tekemättä.
73. Kiinnitä rakkauslukko siltaan ja heitä avaimet sillalta
Tämäkin on tekemättä.
74. Vieraile joulumarkkinoilla
Tehty. Olen ollut Wrolawissa Puolassa Euroopan neljänneksi hienoimmaksi joulumarkkinaksi valituilla markkinoilla.
75. Vieraile Berliinin muurilla
Tehty. Olen käynyt Berliinissä ja vieraillut säilytetyllä muurinpätkällä ja rajavartijan muistomerkillä, jota kutsutaan nimellä Checkpoint Charlie.
76. Vieraile eduskuntatalossa
Tämä on tekemättä. Eduskuntatalon edestä olen kyllä kävellyt ja ajanut raitiovaunulla.
77. Hanki muumimuki
Tehty. Meillä on neljä muumimukia ja kaksi lasten muumimukia. Kaksi on ostettu itse ja kaksi mukia on saatu lahjaksi. Juomme niistä arkena kahvia.
78. Opi uusi taito
Opi uusi, haastava taito, kuten soittamaan jotain uutta soitinta kuten nokkahuilua tai kitaraa. Osaan kyllä soittaa pianoa ja useampia vaskipuhallinsoittimia.
79. Lue voimaannuttava kirja
Tekemättä. Lue Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittajan teos.
80. Opiskele jotain haastavaa
Tekemättä. Haluaisin opiskella syvällisesti kvanttitietokoneita, kvanttifysiikkaa tai kosmologiaa.
81. Kirjoita kirja
Tekemättä. Kirjoita ja julkaise kirja, joko fiktio- tai tietokirja.
82. Opiskele uusi kieli
Tekemättä. Opi uusi kieli sujuvasti. Mielenkiintoisia kieliä ovat esimerkiksi latina, espanja tai mandariinikiina.
Olisi myös mielenkiintoista matkustaa johonkin maahan, jossa voisi koittaa selvitä kyseisellä kielellä.
83. Osallistu konferenssiin intohimoisesti
Tekemättä. Ota osaa akateemiseen konferenssiin tai seminaariin ja keskustele osallistujien kanssa tilaisuuden aiheesta.
84. Suorita online-kurssi arvostetusta yliopistosta
Nykyään on yhä helpompaa osallistua verkon kautta jonkin yliopiston tarjoamaan kurssitarjontaan ja kokea edes virtuaalisesti, millaista opiskelu nykyään on.
85. Opi uusi ohjelmointikieli
Opettele koodaamaan jollain monimutkaisella ohjelmointikielellä, jota en aikaisemmin osaa. Yksi tällainen on vaikkapa Rust. Osaan kyllä ohjelmoida C:llä, C++:lla, PHP:llä, Perlillä, Pythonilla ja Visual Basicilla.
86. Koodaa joku ohjelma, josta on hyötyä
Tekemättä. Haluaisin luoda oman monimutkaisen tietokoneohjelman tai sovelluksen, josta olisi jonkinlaista hyötyä itselle tai laajemmin.
87. Saavuta mestaritaso rakkaassa harrastuksessa
Tekemättä. Kehitä mestaritaso omassa harrastuksessa, kuten valokuvauksessa, tähtitieteessä tai ruuanlaitossa.
88. Toteuta pikäaikainen eläkesuunnitelma
Tekemättä. Muotoile ja toteuta eläkesuunnitelma, joka mahdollistaa älyllisesti stimuloivan eläke-vaiheen.
89. Toimi mentorina halukkaalle
Jaa kokemuksia ja viisautta mentorina nuoremmalle sukupolvelle.
Tehty. Olen toiminut vajaan vuoden verran töissä mentorina toisessa yksikössä työskentelevälle kollegalle.
90. Talouden hallinta ja riippumattomuus
Tekemättä. Hallitse taloutesi täysin ja saavuta taloudellinen riippumattomuus. Tämä tavoite saattaa olla jo myöhäistä, mutta päivitän taloudellista toimeliaisuuttani tämän blogin muodossa.
91. Opiskele ja ymmärrä filosofiaa
Tekemättä. Kehitä syvällinen ymmärrys jostakin filosofisesta koulukunnasta, kuten Buddhalaisuudesta.
92. Panosta retriittin, jossa voi keskittyä itsereflektioon
Tekemättä. Vietä aikaa täydellisessä hiljaisuudessa ja itsereflektiossa.
93. Vietä viikon teknologiapaasto
Vietä viikko eristyksissä luonnossa ilman teknologiaa.
94. Vieraile historiallisissa paikoissa
Tekemättä. Vieraile historiallisissa paikoissa, joilla on ollut suuri merkitys maailmanhistorialle (esim. Rooman Colosseum, Kiinan muuri, Egyptin pyramidit).
95. Näe täydellinen auringonpimennys
Tekemättä. Auringonpimennyksen kokeminen on kuulemma hämmästyttävä kokemus, joka jää ikuisesti mieleen.
96. Vieraile maailman suurimmissa kirjastoissa
Olisi hienoa vierailla maailman suurimmissa kirjastoissa, kuten Kongressin kirjasto Washingtonissa tai British Library Lontoossa.
97. Tee hyväntekeväisyyttä
Osallistu sellaisen hyväntekeväisyysjärjestön toimintaan, joka vastaa arvojasi.
98. Osallistu vapaaehtoistyöhön
Anna takaisin yhteisöllesi vapaaehtoistyön kautta.
99. Luo ja jaa tietoa, joka on hyödyllistä muille
Tämä voisi tapahtua tutkimuksen kautta tai ohjelmoimalla jotain, joka lisensioidaan open source hengessä kaikkien saataville ja hyödynnettäväksi.
100. Oma työtila
Tehty. Minulla on itselleni lähes täydellinen, rauhallinen tila vain omille ajatuksilleni ja luovalle työlle.
101. Maista maailman parhaaksi arvioitua viiniä tai ruokalajia
Olisi hieno varata erityinen herkutteluhetki jossain hyvässä ravintolassa ja nauttia jotain erityistä hinnasta välittämättä.
102. Katso ja arvioi hyviä elokuvia
Katson kaikki elokuvat, jotka ovat voittaneet Oscar-palkinnon parhaasta elokuvasta. Tai tietyn vuosikymmenen kaikki Oscar-voittajat.
103. Taiteesta nauttiminen
Ehkäpä hankin sellaisen (arvokkaan) taideteoksen, joka puhuttelee minua syvästi.
104. Hyvästä musiikista nauttiminen
Kuuntele klassista konserttia maailmankuulussa konserttisalissa. Tai hankin mahdollisimman hyvät liput jonkin arvostamani artistin keikalle.
105. Panosta mielenrauhaan
Omista aikaa pelkästään mielenrauhaa tuottaviin aktiviteetteihin, kuten kalastukseen tai tähtiin tuijotteluun tai meditaatioon.
106. Löydä asia, jossa voi kokea flow-tilan
Haluan kokea todellisen "flow"-tilan jossakin valitsemassani toiminnassa. Flow-tilassa ympäristö ja aika unohtuu kun kesittyy käsillä olevaan asiaan ja parhaimillaan se on hyvin palkitsevaa. (Tämä tavoite on tietysti tullut jo aikaisemmin koettua).
107. Panosta omaan aikaan häpeilemättä
Vietä aikaa rauhassa ja täydellisessä yksinäisyydessä nauttien omasta seurastasi.
108. Vieraile kansallispuistossa
Haluaisin käydä jossain Suomen kansallispuistossa ja viettää siellä kiireetön reissu.
109. Suorita eeppinen roadtrip
Suunnittele autokierros erilaisissa Suomalaisissa kaupungeissa ja kierrä ne asetetussa järjestyksessä. Tutustu paikkakunnan nähtävyyksiin ja käy syömässä paikallisessa ravintolassa. Roadtrip pitää suorittaa kiireettä ja ilman tiukkoja määräaikoja. Olisi hyvä tutustua myös paikallisiin ja arvioida eroaako heidän arkensa muista paikkakunnista.
110.Käy hypnotisoijalla
Olisi mielenkiintoista kokea syvä hypnoosin tila ja nähdä, voinko saavuttaa hypnoosin.
---------------
Oletko sinä tehnyt itsellesi toivelistaa ja mitä olet siihen laittanut? Oliko minun listallani sinun mielestäsi yllättäviä tavoitteita?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti