Mitä kaikkea 1990-luvulla syntyneet nuoret ovat menettäneet Suomessa

(Toimituksen huomautus: Jos poliittiset aiheet eivät kiinnosta, kannattaa jättää tämä kirjoitus väliin). 

Suomea pidetään hyvinvointiyhteiskuntana. Sanonnan mukaan "on lottovoitto syntyä Suomeen". Lottovoitto ei kuitenkaan ole jakautunut kaikille tasaisesti. En tiedä, kuinka paljon 90-luvulla syntyneitä lukijoita blogillani on, mutta he ovat näkemykseni mukaan jääneet hyvinvointilupauksen sijaiskärsijöiksi.

Yhdeksänkymmentäluvulla syntyneet ovat Suomessa mielenkiintoisessa, mutta haastavassa välitilassa. Te olette sukupolvi, joka syntyi juuri kun vanha maailma romahti, ja astuitte aikuisuuteen aikana, jolloin Suomen talousmoottori alkoi yskiä kunnolla.

1990-luvulla syntyneet ovat eläneet vastoinkäymisten keskellä

 

Kun katsotaan tilastoja ja rakenteita, lista asioista, jotka olette ”menettäneet” suhteessa vanhempiinne, on pitkä ja karu.

 

1. Kadonnut talouskasvu ja "nollavuodet"

Suuret ikäluokat ja 70-luvulla syntyneet kokivat Suomen nousun, Nokian huipun ja jatkuvan elintason nousun. 90-luvun lapsille todellisuus on ollut toinen.

Teidän työuranne alkuun osui vuoden 2008 finanssikriisi, eurokriisi, koronapandemia ja nyt energiakriisi sekä sota. Hieman kärjistäen voi sanoa, että työuranne alkua leimaa sarja kriisejä, joista maamme on selvinnyt heikosti tai parhaimmillaankin vain kohtalaisesti. 

Suomen talous ei ole juuri kasvanut vuoden 2008 jälkeen. Siinä missä aiemmat sukupolvet saivat vauhtia nousevasta trendistä, te olette joutuneet taistelemaan paikallaan pysyvässä taloudessa.

 

 

2. Koulutuslupauksen murtuminen

Ajattelen, että Suomi on rakentunut vankalle koulutukselle, mutta 90-luvun nuoret ovat ensimmäisiä, joiden kohdalla tästä on tingitty merkittävästi.

Te olette kokeneet 2010-luvun massiiviset koulutusleikkaukset niin peruskoulussa, ammattikouluissa kuin yliopistoissakin. Ryhmäkoot kasvoivat ja lähiopetus väheni. Kun 1970- ja 1980-luvulla sai uudet koulukirjat, 90-luvulla on saanut uusista kirjoista vain haaveilla. Huonoimmillaan opettajalla on ollut alle minuutti aikaa per oppilas!

Toimeentulo on muuttunut yhä enemmän lainapainotteiseksi. Aiemmat sukupolvet saattoivat valmistua lähes velattomina; teille valmistuminen tarkoittaa usein kymmenien tuhansien eurojen velkataakkaa ennen ensimmäistäkään "oikeaa" palkkapäivää. Opintotuella ei enää selviä vaan opiskelijat on pakotettu ottamaan opintolainaa.

 

3. Asuntomarkkinoiden eriytyminen

Vanhempanne saattoivat ostaa ensiasuntonsa Helsingistä tai kasvukeskuksista tavallisella työläisen palkalla. Teille se on usein mahdotonta ilman perintöä tai massiivista säästämistä.

Asuntojen hinnat suhteessa palkkoihin ovat karanneet kasvukeskuksissa. Nykyään asuntojen hinnat nousevat vain kasvukeskuksissa ja muualla ne jopa laskevat.

Varallisuus pakkautuu niille, jotka ehtivät markkinoille aiemmin. Te maksatte vuokralla vanhempien sukupolvien sijoitusasuntoja sen sijaan, että kerryttäisitte omaa pääomaanne.

 

4. Eläkejärjestelmän epäreiluus

Mielestäni eläkejärjestelmä on ehkä suurin hiljainen menetys. 90-luvulla syntyneet maksavat historiallisen korkeita eläkemaksuja, mutta saavat tulevaisuudessa todennäköisesti suhteellisesti pienemmän eläkkeen kuin nyt eläkkeellä olevat.

Työeläkemaksut olivat 1970-luvulla alle 10 % palkasta. Nyt ne ovat noin 25 %, joka on melkoinen maksurasitus! Te maksatte siis huomattavasti enemmän järjestelmän pystyssä pitämisestä, vaikka oma eläkeikä häämöttää jossain 70 ikävuoden korvilla.

Vuoden 2017 eläkeuudistus muutti pelisäännöt kesken monen 50-luvulla syntyneen työuran. Tavoitteena oli pidentää työuria, koska elinikä on noussut.

Ennen tätä uudistusta yleinen alin eläkeikä oli joustava 63–68 vuotta, mutta 1955 ja sen jälkeen syntyneillä ikärajaa alettiin nostaa kolmella kuukaudella per ikäluokka, kunnes saavutetaan 65 vuoden raja. 

Käytännössä nyt eläköityvät 1950-luvun alkuvuosina syntyneet pääsevät eläkkeelle huomattavasti nuorempina kuin mitä 1990-luvulla syntyneiltä tullaan vaatimaan. Ennusteiden mukaan 90-lukulausen eläkeikä on lähes 70 vuotta. Ei riitä, että työelämä on ollut aikaisempia sukupolvia haastavampaa, myös eläkeenne joutuvat säästettäväksi.

 

5. Työelämän pirstaloituminen

Aiemmille polville työpaikka oli usein turvasatama vuosikymmeniksi. Teille se on usein sarja pätkätöitä, nollatuntisopimuksia ja jatkuvaa itsensä brändäämistä.

Työelämän vaatimustaso on noussut, mutta vastineeksi tarjottu turva on heikentynyt. Teidän sukupolvenne joutuu elämään jatkuvan epävarmuuden alaisena.

Jatkuva suorituspaine ja epävarmuus tulevasta näkyvät 90-luvulla syntyneiden hälyttävissä mielenterveystilastoissa. Henkinen kuormitus on kasvanut edellisiin sukupolviin nähden. Tässä ryhmässä korostuvat sairaspoissaolojen kasvu ja suuri vaihtuvuus.

 

Sitkeyden sukupolvi

Vaikka olette menettäneet taloudellista varmuutta ja koulutusresursseja, olette samalla oppineet joustavuutta, jota aiemmilla sukupolvilla ei välttämättä ole. Te olette joutuneet navigoimaan maailmassa, jossa mikään ei ole varmaa.

Käytännössä 1990-luvulla syntyneet ovat se sukupolvi, joka ei voi luottaa pystyvänsä saavuttamaan korkeamman elintason kuin heidän vanhempansa. Aikaisemmat sulkupolvet ovat kohdanneet vastaiskuja, mutta joka kerran ne on torjuttu ja kasvu ja vaurastuminen ovat jatkuneet pian negatiivisen tapahtuman jälkeen.

1990-luvulla syntyneet ovat törmänneet vastoinkäymisiin kuin junan vaunuihin: kun yksi on ohi, on jo seuraava vastoinkäyminen jo alussa. Heitä motivoi työn merkityksellisyys ja rakentava palaute, joka auttaa kehittymään omassa työssään. 90-lukulaiset ovat myös aikaisempia sukupolvia enemmän valmiita asettamaan rajoja sille, mitä heidän työltään voi odottaa.

Ei ihme, että kyseinen sukupolvi on turhautunut ja heidän uskonsa nykyiseen yhteiskuntaan on alkanut rapautumaan. 

Kysymys kuuluukin: Miten valtio saadaan tasapainoon, vai jääkö jokainen uusi sukupolvi pysyvästi maksajan rooliin?