Olen seurannut tämän vuoden osakemarkkinaa ja hämmästellyt suuria reaktioita. Kun presidentti Donald Trump ilmoitti toinen huhtikuuta n.s liberation day -tariffimääräyksistään, se nostatti suuren epävarmuuden, joka näkyi voimakkaana kurssireaktiona ja kaaoksena sijoitusmarkkinassa.
Trump ilmoitti nopeasti Kiinalle asetettavista erillistariffeista (tullimaksuista) ja Kiinalaisille tuotteille asetettiin yhteensä jopa 145% tariffit, joihin kiina vastasi asettamalla Yhdysvaltalaisille tuotteille 125% vastatariffit. Kaikille muille maailman maille (poislukien Venäjä) määrättiin tariffeja, jotka vaihtelivat 10% ja 49% välillä. Euroopan unioni sai 20% tariffit Yhdysvaltoihin tuotaville tuotteille.
Toukokuussa Yhdysvallat ja Kiina neuvottelivat erityisen diilin, jonka seurauksena 12. päivänä toukokuuta maat ilmoittivat laskevansa tariffit 10% tasolle 90 päivän ajaksi. Tämän seurauksena osakemarkkinat kävivät hurjaan nousuun ja ovat lähestyneet Trumpin presidenttikauden alkuajan ATH-lukuja.
Tämä reaktio ei ole realistinen.
Omasta mielestäni tariffit rasittavat edelleen maailmankauppaa. Trumpin tapa kommentoida liittolaistensa "epäreilua yhdysvaltojen kohtelua" ja edelleen voimassaolevat 10% tariffit tulevat hidastamaan Yhdysvaltojen taloutta ja hillitsemään yksityistä kulutusta. Tämä tulee näkymään pettymyksinä tulevina osavuosina kun amerikkalaiset yritykset kertovat laskeneista tuloksistaan.
Amerikkalaisyritykset olivat viime vuoden lopussa ja alkuvuonna varastoineet Kiinalaisia komponentteja, koska Trump presidenttikampanjassaan ilmoitti jatkavansa kauppasotaa Kiinaa vastaan. Nämä varastot on jo käytetty tai pian käytetty loppuun.
Ja ei ole kirkossa kuulutettu, että 90 päivän aikana saataisiin aikaiseksi sellainet diilit Yhdysvaltojen ja kaikkien maailman valtioiden välillä, että voitaisiin palata tariffittomaan aikaan.
Monet Yhdysvaltalaiset tuotteet tarvitsevat komponentteja ja varaosia, jotka valmistetaan Kiinassa. Kiinalla on ylivoimainen osuus maailman komponenttivalmistuksessa ja kiinalaisia osia löytyy myös laadukkaina tunnetuista kuluttajamerkeistä. Kuten vaikkapa kannettavista tietokoneista ja autoista. Kiinalaisten komponenttien hinnat nousevat tariffien vuoksi ja sen vuoksi näiden tuotteiden hintoja täytyy nostaa. Ja se kiihdyttää inflaatiota ja laskee kulutusta edelleen.
Yhdysvalloilla on myös kasvava riippuvuus ns. kriittisistä ja strategisista raaka-aineista, joita se on hankkinut ennenkaikkea Kiinasta. Näitä ovat mm. koboltti, kupari ja nikkeli. EU on listannut kriittisiä raaka-aineita 34 kappaletta, joista 17 on määritelty myös strategisiksi.
Odotan jopa jonkinlaista Yhdysvalloista alkavaa taantumaa ja yleistä pörssin korjausliikettä. Korjausliike laskee osakekursseja 25-40%. Pidän tätä kaikkein todennäköisimpänä vaihtoehtona tälle vuodelle.
Kryptovaluutat
Kryptomarkkinoilla meno on ollut pitkälti samanlaista kuin osakemarkkinoilla. Vuodenvaihteessa Trumpin presidenttiyden siivittämänä, kryptovaluuttojen arvot kasvoivat huomattavasti ja käytiin kolkuttelemassa ja rikkomassa ATH-arvostustasot. Sen jälkeen helmikuusta huhtikuun loppun lasketeltiin vauhdilla alaspäin, Bitcoinin hinta päätyen jopa 25% vuoden alun hintaa alemmaksi.
![]() |
BTC kurssi 2025 aikana |
Tällä hetkelllä kurssi on palautunut ja vain muutaman prosentin ATH-arvoa alempana. Toukokuussa Bitcoinin arvo on noussut yli 16%.
Bitcoin näyttää suuntaa monille muilla kryptovaluutoille ja kun bitcoinin arvostus kasvaa, se vetää muiden kryptovaluuttojen hintoja ylöspäin.
Itse en ole seurannut, eikä oma osaamiseni riitä monien uusien kolikoiden projektien syvälliseen ymmärtämiseen. Sen vuoksi olenkin päättänyt sijoittaa lähinnä Bitcoiniin jatkossa.
Bitcoinin hinta on kohonnut toukokuussa voimakkaasti ja se ylitti 100 000 dollarin hinnan toukokuun 12 päivä, ensimmäistä kertaa helmikuun alkupuolen jälkeen.
Bitcoinin hinta rikkoi 111 000 dollarin ennätyshinnan torstaina 22. toukokuuta. Kauppalehden artikkelissa hinnan nousua selitetään sijoittajien nähdessä sen kiinnostavana vaihtoehtoisena sijoituskohteena.
Mitä odotan Bitcoinin hinnalle tapahtuvan
Odotan Bitcoinin hintaan tulevan korjausliikkeen tämän vuoden aikana ja hitaampaa elpymistä. Kun osakemarkkina jäähtyy, sillä on jäähdyttävä vaikutus kryptomarkkinaan ja taantuma tulee laskemaan sijoitustuotteiden hintoja, myös Bitcoinin hintaa.
Aion sijoittaa Bitcoiniin varojani ja odotan, että Bitcoin tulee nousemaan arvoltaan merkittävästi. Tämä arvonnousu voi viedä vuosia tai yli kymmenen vuotta. Kuvaamani strategia ei siis sovi kaikille.
Bitcoinia voidaan pitää eräänlaisena digitaalisena kultana. Sitä ei voida luoda lisää ja inflaation ollessa korkealla, Bitcoin on tapa säilyttää tehdyn sijoituksen arvo. Koska Bitcoin louhintapalkkio pienenee sen neljän vuoden välein tapahtuvan puoliintumisen takia, pienenee myös Bitcoin-tarjonnan määrä, joka kasvattaa Bitcoinin hintaa.
Luottoluokittajayritys Moodys laski Yhdysvaltojen luottoluokistuksen perjantaina 16.5.2025 AAA-tasolta AA1-tasolle. Moody’s perusteli päätöstä muun muassa Yhdysvaltain verrattain korkealla velkaantumisella. Muut luokittajayritykset ovat tehneet saman luokituslaskun jo aikaisemmin. S&P Global Ratings vuonna 2011, ja Fitch Ratings päätyi vastaavaan ratkaisuun vuonna 2023.
Kaikki maailman Bitcoinit tullaan jonain päivänä louhimaan, joten silloin realisoituvan niukkuuden vuoksi uskon Bitcoinin hinnan nousevan. Viimeisen Bitcoinin louhimisen on laskettu tapahtuvan viimeistään vuonna 2140.
Koska Bitcoin on alkanut kiinnostamaan yhä suurempaa sijoittajajoukkoa, on selvää, että se kasvattaa Bitcoinin arvoa tulevina vuosina. Tällä hetkellä sijoittajista alle 1%:lla on Bitcoin- tai kryptovaluuttasijoituksia ja niiden osuuden on arveltu moninkertaistuvan seuraavien vuosikymmenten aikana. Kaikista maailman ihmisistä arvioidaan vain 0,013%:lla olevan Bitcoineja.
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2023 yhteensä 1,94 miljoonaa suomalaista omisti pörssiosakkeita tai sijoitusrahastoja. Kryptosijoittajia on nyt yli 526 000, eli yli 25 % suhteessa osake- ja rahastosijoittajiin. Bitcoin ETF-rahastot ja muut kryptovaluuttarahastot ovat tehneet kryptosijoittamisesta yhtä helppoa kuin muiden arvopaperien kaupasta.
Toinen kasvava Bitcoin ostajien ryhmä ovat valtiot, jotka haluavat sijoittaa varojaan Bitcoiniin, koska näkevät sen kasvupotentiaalin tai mahdollisena inflaationvastaisena omaisuuseränä. Näitä maita ovat mm. Yhdysvallat, El Salvador, Bhutan ja Keski-Afrikan tasavalta. Lisäksi takavarikoituja Bitcoineja on Iso-Britannialla ja Kiinalla. Monet Yhdysvaltojen osavaltiot kuten Texas suunnittelevat Bitcoin-reserviä ja mm. Ukraina harkitsee kansallisen strategisen Bitcoin-varannon perustamista yhteistyössä globaalin kryptojätin Binancen kanssa.
Kun Bitcoin-pohjaisia maksujärjestelmiä otetaan laajemmin käyttöön, näen, että se tulee kasvattamaan Bitcoinin arvoa edelleen.
Kolmas Bitcoinin hintaa tukeva muutos on vähentynyt regulaatio, kun on nähty, että Bitcoin on lunastanut sille asetettuja odotuksia ja että sitä vastaan esitetyt negatiiviset argumentit eivät ole pitäneet paikkaansa. Tämä näkyy lisääntyvänä mahdollisuutena tehdä Bitcoinilla sijoitustoimintaa ja siihen littyviä sijoitustuotteita voidaan luoda ja käyttää entistä vapaammin.
Tällaista sijoitusmahdollisuutta johonkin uuteen, joka mullistaa olemassaolevan rahajärjestelmän, ei tule kovin usein. Uskoisin, että Bitcoin on oman elinaikani suurimpia mahdollisuuksia vaurastua.
Oma sijoitushorisonttini on pitkä, koska tarkoitukseni on kerryttää lisätuloa eläkepäivilleni. Jos Bitcoinin arvo vaikka 2,5 kertaistuu seuraavassa 15 vuodessa, se tekisi todennäköisesti sijoituksestani paljon paremman, kuin sijoittamalla indeksirahastoon tai ETF-rahastoon. Tämä on realistinen skenaario. Toisin sanoen, vuonna 2040 yhden Bitcoinin arvo olisi 250 000 dollaria tai euroa.
Jos Bitcoinin arvo kasvaa samassa ajassa kymmenkertaiseksi, se osoittautuisi mestarisijoitukseksi. Tuolloin voisin nauttia tästä kasvaneesta omaisuudesta tai pyrkiä jakamaan sitä perillisilleni.
Cathie Wood, ARK Investmentin toimitusjohtaja on ennustanut Bitcoinin hinnan saavuttavan 1,5 miljoonaa dollaria jo vuonna 2030.
Twitterin entinen toimitusjohtaja Jack Dorsey on ennustanut Bitcoinin ylittävän yhden miljoonan Yhdysvaltain dollarin rajapyykin vuonna 2030. (Lähde)
Tämä on tietysti optimismia, mutta en selvästi ole arvonnousu-ajatuksineni yksin.
Bitcoinin tulevaisuus
Bitcoin on kerännyt yhä enemmän institutionaalisia sijoittajia ja myös pörssinoteeratut yritykset ovat sijoittaneet Bitcoineihin varojaan. Esimerkkeinä vaikkapa Tesla, Metaplanet ja Yhdysvaltalainen terveysalan yritys Semler Scientific.
Yltiöpäisin Bitcoin-sijoittaja on Michael Sailorin Strategy, joka omistaa jo noin 568 840 Bitcoinia (18.5.2025). Se on karkeasti 2,7% kaikista maailman Bitcoineista.
Toinen iso Bitcoin-yritys on BlackRock, joka tätä kirjoitettaessa omistaa 631 962 kappaletta bitcoinia hallitsemansa Bitcoin ETF-rahaston kautta. Se on 3,0% koko Bitcoin määrästä maailmassa.
Nämä miljardien ja satojen miljardien eurojen sijoitukset Bitcoiniin kertovat, että Bitcoin on turvallinen ja järkevä sijoituskohde. Ne ovat yksi syy, mikä on nostanut Bitcoinin hintaa tänä keväänä.
Bitcoinin hinta voi vaihdella, mutta uskon, että se tulee käyttäytymään yhä enemmän kullan lailla, eli hintavaihtelua on tulevaisuudessa merkittävästi vähemmän, kuin nykyisellään.
Miten itse näet Bitcoinin ja aiotko sijoittaa siihen tulevaisuudessa?